Hilpeän helisevä huilu

Katso yhteystietomme

"Tein minä pajusta hilpeän huilun
mutten ääntä ma siihen saanut..."


Huilutunneilla tämäkin pulma ratkaistaan. Huilu hurmaa kauniilla ja herkällä äänellään. Sillä voi soittaa sekä muhevasti matalalta että kirkkaasti korkealta. Välillä sen ääni muistuttaa linnun liverrystä. Se on yksi maailman vanhimmista soittimista. Ensimmäiset huilut tosin tehtiin luusta tai puusta.


Huilulle ovat ominaisia sekä vikkelän taiturimaiset että rauhallisen tunnelmalliset kappaleet, joissa maalaillaan tunnelmakuvia erilaisilla äänenväreillä. Huilulla pääsee soittamaan monenlaista musiikkia aina barokin ajasta nykypäivään. Orkesteri- ja kamarimusiikkisoittimena sillä pääsee helposti soittamaan myös muiden kanssa.

Huilukappaleista jokainen tunnistaakin varmaan Johann Sebastian Bachin Badinerien, jota on käytetty mm. kännykän soittoäänenä. Monet upeat huilusävellykset tulevat Ranskasta, joten huilulla pääseekin matkustamaan mielessään vaikkapa Eiffel-tornin juurelle. Ranskasta löytyy kuuluisia huilumusiikin helmiä, esimerkiksi Debussyn Syrinx ja Faurén monet kappaleet, kuten Sicilienne ja Berceuse.


Soittotunnit saattavat sisältää myös improvisointia, joka tarkoittaa musiikin keksimistä itse vaikkapa johonkin tarinaan tai kuvaan liittyen.


"Humisevan huilun huulille nostin,
sormet ne sousi ja säveltä toisti.
Ihana aurinko sieluuni loisti
ja huiluni ilosta itki." 

(Larin-Kyösti)

Ota yhteyttä ja tule oppimaan huilunsoittoa musiikkikouluumme Espoossa.

Ilmoittaudu mukaan!